tiistai 9. tammikuuta 2018

Luokaamme aktiivisesti uusköyhälistöä




Ben Zyskowicz on niitä hyvin toimeentulevan kansan osan kansanedustajia, jotka hyväksyivät työttömien rankaisun siitä, että työpaikkoja ei juuri ole. Hän oli myös puoluetovereidensa Juhana Vartiaisen (ex.dem, nyk. änk.kok) ja Ville Rydman (änk.kok) kanssa yksi kolmesta hallituspuolueiden edustajista, jotka vaivautuivat edes poikkeamaan suuressa salissa, kun siellä keskusteltiin ns. aktiivimallista. Nämä kolme kansanedustajaa ovat puolueensa änkyräoikeistosiipeä. Ministereitä siellä ei näkynyt ainuttakaan. Siis hallitus oli kokonaisuudessaan jossain muualla. Ei paikalla ollut edes koko mallin valmistelusta vastannut sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) eikä työvoimaministeri Jari Lindström (sin). Ajankohta oli perjantai-ilta. Oikein hyvä tällaisen esityksen eduskuntakäsittelyyn. Mattila kyllä twiittasi hyvät viikonloput kaikille ja kertoi samalla olevansa savusaunassa. Onhan savusaunan suloisessa lämmössä varmasti miellyttävämpää kuin kärvistellä salissa ikävän näköisten oppositiokansanedustajien kysymysvyöryssä.

Koska hallituspuolueen kansanedustajia ei salissa keskustelemassa ollut, ei näillä todennäköisesti ollut oikein mitään käsitystä siitä mistä olivat äänestysnappia painamassa. Yksi kokoomuksen kansanedustaja Omega Speedmaster (nykypäivän hinta 10.000 euroa) ranteessa. Ilmeisesti ei myöskään elinkeinoelämän huolestuneet kannanotot valmistelussa olleesta aktiivimallista olleet kantautuneet elinkeinoelämän elinehtojen suojelemiseen ja parantamiseen sitoutuneille Keskustan, Kokoomuksen ja Sinisten kansanedustajille. Nämä nimittäin eivät ole innostuneet mahdollisesta tulvasta työhakemuksia, vaikka avoimia paikkoja ei olisi edes haettavaksi julistettu.

Työvoimaviranomaiset eivät nämäkään ole innoissaan lisäduunista joka ainoan työttömän todellisen työnhakuhistorian selvittämisestä siltä kolmelta kuukaudelta. Jos se työtön luuseri oikeasti työllistyykin, alkaa jatkuva selvittely, kuinka paljon on työllistytty ja tienattu ja miten se vaikuttaa työttömyysturvaan, joka siis täytyy sovitella työtulojen kanssa vai evätäänkö kokonaan. Entä jos onkin saanut sen 250 euron yrittäjätulon? Silloin työtön asettuu yrittäjäksi ja koko työttömyysturva on uhattuna. Nythän jo se, että on merkintä vaikka toiminimestä, on riski joutua työttömyysturvan ulkopuolelle. Näin on useille käynyt. Ei ole auttanut, vaikka on yrittänyt osoittaa, ettei yritystoimintaa ole.

Kokoomuksen rakkikoira Zyskowicz oli vastikään politiikkaradiossa puolustamassa mallia. Ehkä politiikkaradion toimituskunta jätti tahdikkuussyistä kutsumatta sen toisen innokkaan mallin puolustajan, Juhana Vartiaisen (ex-dem). Hänen ei tarvinnut enempää nolata itseään. Tai sitten Kokoomuksessa tuumittiin, ettei häntä pidä päästää radioon tässä asiassa enempää heikentämään Kokoomuksen kannatusta. Eipä Benkään juuri paremmin selvinnyt Eero Heinäluomaa vastaan. Hän osoitti hyvin sen, että 40 vuotta politiikassa ja niistä 38 eduskunnassa on vieroittanut hänet kiitettävästi kansalaisten arjesta. Hän peräti epäili sellaisten työttömien, joilla ei ole mitään mahdollisuutta itse vaikuttaa työllistymiseensä, olevan olemassakaan. Osoittaa nykyistä hallituksen erinomaista arroganttiutta ja ihmisten halveksuntaa se, että systeemin ajateltiin vesittyvän, jos jouduttaisiin jokaisen työttömän kohdalla erikseen tarkistamaan aktiivisuusehdon täyttymistä. Tämä siis Benin toteamaa. Hän siis kehtasi sen ääneen radiossa sanoa.

Viime sanoikseen Ben sanoitti osuvasti politiikan nykytilan. Että eduskunta hyväksyi yksimielisesti SEN lausuman, että mallia toteutettaessa "seurataan" sen toimimista. Ben kuten kaikki hallituspuolueiden kansanedustajat hyväksyvät noileesti lait ja asetukset, jotka kävelevät perustuslakivaliokunnan lausuntojen yli ja joiden perusteet ovat lähtökohtaisesti hämärät ja joiden vaikutuksista ei ole mitään hajua - että seurataan ja katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Lakien sisältöön ei enää syvennytä, katsotaan vaan, toimiiko vai ei. Siis eivät ainakaan nykyisen eduskunnan hallituspuolueiden edustajat.

Tutkija Pertti Honkanen Kelasta on ilmoittanut laitoksen blogissa, että aktiivimalli tuottaa runsaasti sekavuutta ja lisää auttamattomasti jo ennestäänkin ylityöllistettyjä virkailijoita. Meillä kun on vain pieni osa virkailijoita työtöntä kohti siitä, mitä muissa pohjoismaissa on. Sitten kun se surkea tuottamaton ja saamaton luuseri menettää osan työttömyysturvasta, lisää tämä homma toimeentulotuen lisäkasvuun. ”Ainakin tältä osin mallin vaikutuksen työnteon kannusteisiin ovat ristiriitaiset, sillä riippuvuus asumistuesta ja toimeentulotuesta vaikuttaa turhauttavasti työnhakuun etenkin pienipalkkaisissa osa-aika- ja pätkätöissä”, kirjoittaa Honkanen.

Perintätoimistot, jotka melkein kaikki ovat ulkomaisten ketjujen omistamia, kyllä tulevat kiittämään. Kuten on uutisoitu, maksuhäiriöt lisääntyvät ja kasaantuvat. Ja kyllähän se on selvää, minne ne kasaantuvat - köyhille ja työttömille luusereille. Kun rahaa ei ole, ei ole mistä maksaa. Mutta oma vika. Mitäs olet luuseri. Mikset hae töitä. Mikset palaa töihin, kuten Vartiainen sanoisi. Luottotietojen menetys tarkoittaa sitä, että mitään ei voi hankkia laskulla eikä osamaksulla. Kännykän laskut pitää maksaa ennakkoon tai sitten hankkia vain prepaid-kortteja. Luottokortti on tietty sula mahdottomuus, mutta pankkikortinkin saaminen voi olla hankalaa. Vuokra-asunnon saaminen voi olla pelkkää unta, mutta myös TÖIHIN pääseminen voi olla mahdottomuus.

Hallituksemme on ollut jo pitkään muodostamassa halpatyömarkkinoita Suomeen ja nämä uudet työttömien kurmuuttamistoimet vain alleviivaavat tätä pyrkimystä. Jos tuloerot eivät vielä ole riittävän suuret, kuten kansanedustaja Susanna Koski ja VM:n valtiosihteeri Martti Hetemäki ovat ilmaisseet, ne alkavat suurentua. Halpatyö tarkoittaa sitten myös sitä, että luottotiedot voivat olla höllässä, jos palkallaan ei tule toimeen ja toimeentulotukikin on laskennallisista syistä niukka. Mitään yllättäviä menoja tai muuta odottamatonta rahan reikää ei saa tulla, eikä sairastua saa.

Mutta olkaamme onnellisia. Juhana Vartiaisen mukaan olemme saamassa "mukavia ratkaisuja työttömyyden vähentämiseen". Olipa hyvä, ettei hän jäänyt Ruotsiin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti