Katselin Areenasta Ylen 10.6. lähettämän uusinnan parin
vuoden takaa, tanskalaisen "Jätämme jäähyväiset - hukkuva maa" -ohjelman. Siinä kolme
tanskalaista käy tutustumassa ja jättämässä jäähyväiset Kiribatille, joka
kuulemma on hukkumassa mereen, koska ilmastonmuutos. "Kiribatin asukkaat kamppailevat jättiläisaaltoja ja nousevaa merenpintaa
vastaan. Kaksi tanskalaista nuorta lähtee saarivaltioon sanomaan
puolestamme hyvästit maalle, joka on jäämässä meren alle
ilmastonmuutoksen takia.", kerrotaan
ohjelman esittelytekstissä Areenassa.
Dokkarissa yliopistoprofessori ja pari jullia käy
turistityyliin katsastamassa paikallista menoa vitsejä ja muuta mukavaa
heitellen. Ja välillä vakavina ja huolestuneina puhumassa ikäviä asioita
merenpinnan noususta. Ja sitten taas mennään ja naureskellaan. Ja juhlissa
saadaan juotavaksi Coka-Colaa, kuinkas muuten. Aika kumma sekoitus
viihteellistä mukadokumenttia, jota katsellessa pitäisi kai vähän
"havahtua". Tässä haastateltiin myös maailman ensimmäistä
"ilmastopakolaista". Nythän ei siis kuitenkaan ole vielä yhtäkään
"ilmastopakolais" -statusta saanutta pakolaista. Sen sijaan sotia ja köyhyyttä pakenemaan lähteneitä on runsain mitoin. Ja tulee olemaan.
Tämä kyseinen ns. ilmastopakolainen on Ioanni Teitiota, joka
vaimonsa kanssa lähti v. 2007 Uuteen-Seelantiin hakemaan parempaa elämää, mikä
sinänsä ei ole kummallista. Me kaikki haluamme hyvää elämää, ja jos se on
huonoa, niin sitä helposti lähtee hakemaan muualta. Niin täältä Suomestakin
lähti 60- ja 70-luvulla hakemaan naapurimaa Ruotsista. Teitiota ja hänen vaimonsa
saivat työluvat ja perustivat perheen. Vuonna 2011 viisumi sattui vanhenemaan
epähuomissa. Näiden lakimies päättikin hakea perheelle turvapaikkaa
ilmastonmuutoksen vuoksi. Että kun kotisaari jää veden alle. Kolmen vuoden
jälkeen Uuden-Seelannin korkein oikeus hylkäsi turvapaikkahakemukset. Joten he
joutuivat palaamaan. Tuon satunnaisen lakimiehen mieleen juolahduksen vuoksi Teitiosta tuli maailmankuulu, maailman ensimmäinen "ilmastopakolaien."
Sittemmin Der Spiegelin toimittaja teki jutun Teitiotan
elämästä Kiribatilla. Siinä tämä mies joutuu
taistelemaan nousevaa merta vastaan ja "rukoilemaan jumalaa".
Sittemmin paljastui, että toimittaja Claas Relotius oli sepustellut useita
juttujaan suunnilleen hotellihuoneestaan. Kiribatilla hän ei ollut käynyt.
Jo joskus tämän vuosituhannen alussa kansainväliset
ilmastoasiantuntijat ennustivat useiden atollisaarten, kuten Tuvalu,
Carteret-saaret ja Kiribati, joutuvan kokonaan veden alle vuoteen 2015
mennessä. Siellä ne ovat edelleen, eikä näiden pinta-ala ole juuri muuttunut.
Tosin eroosio vie rantaa monissa paikoin, mutta siltikin ne siellä edelleen
ovat. Eivät ole kadonneet. Itse asiassa korallisaaret ovat kasvaneet koko
historian ajan, vähän seuraten veden korkeutta, joka historiassa onkin noussut.
Mutta ei nyt pitkään aikaan. Kiribatissa ongelmana onkin enemmänkin
liikaväestö, kun sinne on muuttanut edelleenkin lisää ihmisiä. Sitten olematon
yhteiskuntainfra ja siitä johtuva veden saastuminen. Monilla atollisaarilla
eroosiotakin aiheuttaa aaltojen lisäksi ihan ihmistoiminta -
dynamiittikalastus.
Ne tanskalaiset jäähyväisseikkailijat Kiribatissa kävivät
uimassakin upeassa auringonlaskussa, jättämässä "jäähyväiset saaret syövän
meren sylissä". Mutta paikka ja ajankohta oli huolella valittu. Eivät
käyneet uimassa paikassa, jossa on kaikki mahdolliset yhdyskuntasaasteet, joka
siis Kiribatin rannoilla on ongelmana.
Mutta kuka tahansa voi mennä Kiribatille tutkimaan
ilmastokatastrofia. Netistä löytyy runsaasti matkatoimistoja, jotka markkinoivat
"eksoottisia lomia" sinne, upeaan matkakohteeseen. "Kiribati
sopii matkailijoille, jotka haluavat löytää uusia paikkoja, normaalien
turistikohteiden ulkopuolella." Lentäenkin pääsee vaivattomasti, halvalla ja nopsaan. Napsu.fi. Sieltä vertailemaan ja tilaamaan.
Tuvalunkin piti hukkua. Ilma- ja satelliittikuvien
vuosilta 1971–2014 mukaan Tuvalun pinta-ala onkin kasvanut 2,9% (Lähde:
Nature-lehti 9.2.2018). Ja kas, Tuvaluun rakennetaan nytkin parhaillaan
luksushotelleja rikkaille elämysmatkailijoille.
Ja takaisin Suomeen. Jo 2004 Ylen uutisissa peloteltiin
lumettomilla ja harmailla talvilla jo muutaman vuoden kuluttua. Tämä perustui
Arktisen neuvoston tuolloin julkaistuun raporttiin. Siitä on nyt viisitoista
vuotta ja tuolloin ennustetut talvethan olemme nyt jo nähneet. Siis: ei enää
lunta, vain harmaata pilveä, tihkusadetta ja kuraa ja kurjuutta. Odotan, että
nyt kuluva kesä meillä täällä on helteinen, sateinen, kuiva, ukkosteleva,
tuulinen, sateinen ja aurinkoinen. Odotan tulevan talven olevan luminen,
räntäinen, tuulinen, kylmä, sumuinen ja viileä.
Epäilen, että koko "Jätämme jäähyväiset" -sarja
on tehty sen idean ympärille, että antropologi Rane Willerslev pääsee
matkustelemaan televisioyhtiön maksamana ympäri maailmaa. Ja tätä
Kiribati-jaksoa me ilmastoahdistuneet kauhistelemme, mutta samalla
vapautuneesti naureskelemme sankariemme seikkailuja ja illanviettoja Kiribatin
eksoottisilla saarilla. Ilmastonmuutoshysteria onkin hyödyttänyt monia tahoja,
tuulivoimafirmoja, aurinkokennovalmistajia, näitä lähellä olevia poliitikkoja,
ilmastonmuutoskonsensuksessa mukana olevia tutkijoita, Al Gorea, joka lenteli
ympäri maailmaa saarnaamassa epämiellyttävää totuutta ym. alarmisteja, jotka
toimivat kuten monen karvaiset helvetin tulilla rikastuneet uskonnolliset
tuomionpäiväsaarnaajat.
