keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Nato goes to Arctic



Jos arktiksella joutuu pingviinin hyökkäyksen kohteeksi, on varmistettava kompassin 
toiminta, ettei vain sattumoisin ole tullut matkustaneeksi toiseen ilmansuuntaan.

Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan, kuuluu vanha viisaus. Ja vanha se viisautena onkin ja tyhjää koliseva. Jos näin olisi, ei maailmassa pahemmin sotia olisi. Sotimiset ovat mahdollisia vain sotaan varautumisella. Rauhaan pyrkiminen tuottaa todennäköisemmin rauhaa kuin sotaa. EU perustettiin aikanaan, ettei enää tulisi sotaa. Nyt se varautuu sotaan. Ei puhuta enää terrorismin vastaisesta yhteistyöstä, vaan sotilaallisesta yhteistyöstä.

Vähälle huomiolle on viime aikoina jäänyt, että USA:n merijalkaväen sotilaat treenasivat justiinsa arktista sodankäyntiä Lapissa. Jälleen. IS kertoi 13.1. ylpeänä: "suomalaiset varusmiehet päihittivät ammattilaiset harjoituksessa". Mukana treenaamassa oli joukkoja myös Norjasta, Tanskasta, Saksasta ja Ruotsista. Natomaista ja yhdestä Natokandidaatista. Tästäkään ei puhuttu mitään varsin Venäjä-Nato -keskittyneessä Niinistön pressavaalihaastattelussa.

Jotkut suomalaiset poliitikot kuulemma kummastelevat Venäjän ulkoministeri Lavrovin puheita Mainilan laukauksista. Että kuka ne oikein ampui. Oikeastaan poliitikot voisivat kummastella, miksi IS Lavroville kysymyksen esitti. Lavrov ei siis vastannut IS:n esittämään kysymykseen, vaan ilmoitti, että antaa sen jäädä historioitsijoiden asiaksi. ”Jos me nyt menemme siihen suuntaan, että diplomaatit alkavat väitellä siitä, kuka ryhtyi ampumaan ensimmäisenä 70 tai 80 vuotta sitten, niin minusta tuntuu, että me toimimme väärin. Historioitsijoiden täytyy harrastaa sitä”.

Luulin, että tuo asia oli käsitelty jo ainakin parikymmentä vuotta sitten. Siitähän ei pitäisi olla mitään epäilystä. Se, ettei Lavrov tuohon halunnut suoraan vastata, johtunee ihan pelkästä vanhasta isovenäläisestä ylpeydestä. Miksi jonkun pikkumaan, olkoonkin vaikka Suomi, jonkun pikkulehden toimittajille Venäjän ulkoministerin pitäisi vastata asioista, jotka ovat tapahtuneet noin parikymmentä miesmuistia sitten ja jotka on jo selvitetty? Siitä huolimatta, vaikka Venäjällä toiset pikkulehdet ovatkin tuottaneet vaihtoehtoista totuutta Mainilan laukausten suunnasta. Uskon Lavrovin olleen ärtynyt mokomista nokkavista kysymyksistä, joilla ei luulisi olevan mitään tekemistä nykyajan asioiden kanssa. Paitsi että on. Toimittajat todennäköisesti halusivat kuulla, onko Venäjällä jotain hampaankolossa tai nousemassa demagogista öyhötystä Suomea vastaan. Ja niinpä uskon Lavrovinkin sen tajunneen. Hän vastasi myös näin: ”Mitä tulee talvisotaan… jos katsoitte eilen Valamo-ohjelman, niin siinä presidentti Putin sanoi selkeästi, että me katsomme tulevaisuuteen ja arvostamme Suomen roolia luostarin ja sen aarteiden säilyttämisessä”. Ja: ”Nykyisin maidemme suhteet ovat mielestäni erittäin, erittäin hyvät.”

Aivan todennäköisesti Lavrov ja Putin ovat ärtyneitä myös siitä, että samaan aikaan, kun toimittajat ahdistelivat Lavrovia, olivat ne Natomaat, hangaround-Natomaa ja eritoten USA treenaamassa. Tämähän ei tietty mitään uutta ole. Täällähän on käynyt jo monen vuoden ajan USA:n jalkaväki, maihinnousujoukot, hävittäjät ja sotalaivat treenaamassa. Onhan Suomella puolustusyhteistyötä USA:n kanssa ja Natoisäntämaasoppari. Ja USA:n sotalaivat risteilevät vakituiseen Itämerellä ja USA:n sekä Naton hävittäjät lentelevät vielä siinä päällä.

Presidentti Niinistö, silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ja puolustusvoimien komentaja liittivät v. 2014 isäntämaasopimuksella Suomen periaatteessa Naton jäseneksi. Se tuotiin eduskuntaan joskus perjantai-iltana myöhään tiedonantona. Siten kansanvaltaa tässä asiassa kunnioitettiin. Sitä ei oltu edes käännetty suomeksi. Eikä pitänytkään, mutta itsenäisyyspuolue oli sen saanut käsiinsä, kääntänyt ja levittänyt. Sopimuksen mukaan Nato saa siis kulkea täällä miten lystää, mutta tosipaikan tullen se tukee Suomea vain, jos se Natomaille eduksi on. Mutta sitten, miksi Suomea pitäisi tukea? Miksi Suomen pitäisi tuntea uhkaa Venäjän taholta? Venäjällä ei ole mitään syytä tulla tänne – ellei sitten se, jos sillä tulisi Naton kanssa konflikti. Silloin se tulisi eikä Suomea kohdeltaisi erityisehdoin. Natomaa olisi ilman muuta sotatanner. Naton minä katsoisin enemmänkin uhkatekijäksi Suomelle kuin Venäjän.

Mutta mitä varten USA ja Nato täällä treenaavat? Mitä varten USA:n sotalaivat seilaavat Itämerellä? Mitä varten USA:n hävittäjät lentelevät Suomen ilmatilassa? Mitä varten harjoitellaan jokseenkin strategisessa sijainnissa maihinnousua Suomeen? Kuka tai mikä on vihollinen? Humanoidit toiselta planeetaltako? Entä treenaaminen arktisissa olosuhteissa. Tuskin nyt sentään arktiksella inuiitteja tai samojedeja uhkatekijänä pidetään.

Mitä se ”Euroopan sotilaallinen yhteistyö” on? Suuri osa EU:n jäsenmaista on Natomaita ja Nato on käytännössä se, joka sotahommat hoitelisi, mikäli täällä Euroopassa sotahommia tulisi. EU - rauhan unioni - on pistämässä 38 miljardia euroa tähän ihan lähitulevaisuudessa. Jo paljon pienemmälläkin summalla köyhyys poistettaisiin koko Euroopasta ja vielä autettaisiin köyhiä maita. Köyhyys on se, joka aiheuttaa suurimman osan levottomuuksista ja uhista. Eihän aseilla köyhyyttä torjuta. Päinvastoin. Kansainvälinen asekauppa on sellaisissa sfääreissä, että jos se raha käytettäisiin rakentamiseen, terveydenhuoltoon, koulutukseen, tutkimukseen, tieteeseen ja taiteeseen, olisi koko maailmasta köyhyys pian poistettu. Lukuun ottamatta tietysti niitä down shiftaajia, elämätapainkkareita ja muita työtä vieroksuvia luusereita.

Kun presidentinvaalihaastiksissa puhuttiin rauhasta, Natosta, EU:n sotilasyhteistyöstä, Venäjästä ja turvallisuusuhista, ei juuri puhuttu siitä, että Suomikin on vienyt vuosikymmeniä aseita ja vie edelleen. Ja vie sotaa käyviin, Jemeniä tuhoaviin, Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin sotilasajoneuvoja, joihin voi kädenkäänteessä asentaa aseet. Mutta rahaa tulee. Näin se käy.



Lapset katselevat Jemenissä tuhottua koulua. Näin sitä kasvastetaan uutta rauhaa rakastavia ihmisiä, 
jotka varautuvat sotaan ja joille täytyy myydä aseita, jotta voivat haluta rauhaa. Ilman aseita se ei käy.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti