Mission incoherent

Niin, mutta… siis mihin pappeja tarvitaan, jos Jumalalla on suunnitelma, hän on kaikkitietävä ja kaikkivoipa ja kun Kristus ei epäonnistu?

Mihin tarvitaan saarnaajia, kun kerran Hänelle ei mikään ole mahdotonta?

Miksi papin tai jonkun muun tarvitsisi tulla selittämään minulle mitään, minkä pitäisi olla itsestään selvää?

Miksi minä kurja uskonnoton olen olemassa – uskonnottomana? Häh?

Noin kyselin muutama päivä sitten eräällä kristittyjen keskustelupalstalla.

Tämä oli siis uskonnottoman retorinen kysymys. Kysymyksen voisi asettaa toisinkin: jos kerran on Jumala, joka on kaiken luonut ja luomansa maailman tapahtumista ja luotujensa kohtaloista päättää - tai on itse asiassa tiennyt iankaikkisuuden kaiken tämän ja jopa jokaisen tulevan elämän pituuden tai lyhyyden ja tulevan loppusijoituspaikan, niin mihin ihmeeseen me tarvitsemme uskontoa? Onko Jumala itse tarkoittanut niin, että on uskonto, joka välillisesti ilmoittaa Hänet? Miksei Hän tehnyt tai tee ilmoitustaan suoraan ja konkreettisesti?

Uskonnothan eivät ole vain yksityisasia, vaan selvästikin yksi yhteisöllisyyden harjoituksen muoto. Kaikissa uskonnoissa, animistisissa, pakanallisissa kuin kirjan uskonnoissa, on rituaalimestareita, Masters of ceremony, jotka johtavat palvontamenoja ja riittejä. Mutta riittejä ja yhteisöllisyyden ilmenemismuotoja on kuitenkin aina ja joka tapauksessa, vaikka ei olisi mitään uskontoa. Nyt, kun sekularisaatio on saanut jalansijaa, riittejä johtamaan kaivataan pappeja ihan silkasta vanhasta tottumuksesta. Suurin osa erilaisiin siirtymäriitteihin (rippi, häät, ristiäiset) osallistuvista eivät usko riitin hengelliseen aspektiin, vaan ovat siinä mukana perinteen vuoksi. Kun näin on aina tehty. Ja onhan papilla se oma auransa, jota jollain naapurin Jampalla ei ole. - Olisi kyllä, jos Jamppa pukeutuisi papin kauhtanaan ja opettelisi taikasanat ja esiintyisi paikkakunnalla, jossa häntä ei tunnistettaisi. Ulkoiset seikat tekevät valepapistakin papin.

Pappeja tarvitaankin siis järjestämään ja johtamaan uskontoa ja sen rituaaleja. Jumalahan ei moisia rutiineja tietenkään tule tekemään, vaikka usein kirkkojen tai muiden seurakunnallisten tapahtumien yhteydessä papit tai saarnaajat kertovat, että Jumala on läsnä tässä ja nyt. Jos Hän todella on, niin varmaan tämän korvia kuumottaa usein - niin päättömiä tarinoita papit kertoilevat taivaallisesta työnantajastaan. Tämäkin vain sillä oletuksella, että Jumala ei olisi kaikkitietävä. Silloinhan Jumalan ei tarvitse olla tuollaisissa tilanteissa läsnä. Mitä siellä notkumaan, kun tiedossa on kaikki, mitä siellä höpistään tai mitä paikalla olijat tekevät tai miettivät. Moni taatusti miettiikin, että tuliko ulko-ovi varmasti lukkoon, tai miten mauttomasti tuo Laurilan emäntä taas on pukeutunut, Virtaska lihonnut tai Virtasen isännän krapulaista ulkonäköä, tai sitten että olisikohan tänä iltana tsäännsseja makkarissa.

Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo selitteli tai yritti sanoa jotain maanantai-illan A-studiossa Porvoon käsittämättömästä ja surullisesta tapauksesta. Mieleen palautui lukuisat katastrofit tai onnettomuudet, terrori-iskut tai yksittäisten sekopäisten ihmisten aiheuttamat joukkosurmat, joiden yhteydessä pappi tai piispa tuo esiin omaa hämmennystään ja selityksettömyyttään. Yhä useammalle on selvää, että ei ole sellaista Jumalaa, joka varjelisi edes lapsia tai puuttuisi tapahtumiin mitenkään täällä maan päällä. Ainakaan kukaan ei pysty osoittamaan mitään tällaista. Vasta muutama päivä sitten saatiin lukea uutisista, että sairaanhoitaja oli varastanut oman narkkiutensa lääkitsemiseen saattohoidossa olleen pienen lapsen kipulääkkeet. Miten mikään ”hyvä jumala” tällaista sallisi omassa luomassa maailmassaan. Siis uskovien jumala, tämä ihmisten keksimä juttu jumalineen, joka sisältää luvattoman paljon paradokseja ja absurdiuksia.  

Pappien tehtävänä näyttääkin olevan keksiä selityksiä sille tai kysellä, missä Jumala oli. Ja lohduttaa asianosaisia, että hyvä Jumala tietää syyt, eikä meidän tarvitse pohtia sitä ollenkaan. On varmasti hyödyllistä puhua ja käsitellä surua, joko yksityistä tai yhteisöllistä luonnonkatastrofin tai terroristi-iskun jälkeen. Voi olla, että joitakin papin sanat lohduttavat, vaikka ne harvoin tarkoittavat juuri yhtään mitään. Mutta pappia ei tähänkään tarvita. Ihmisten yhteisöllinen traumaattisen tapahtuman purku toimii ilman hengellistäkin ulottuvuutta. Pappeja tarvitaan ylläpitämään uskontoa, joka on heidän palkanmaksujärjestelmänsä. On absurdia se, että edelleenkin on suuri joukko ihmisiä, jotka omasta epäuskostaan huolimatta suostuvat toimimaan uskontojärjestelmän ylläpitäjinä ja maksajina. Muutamia vuosia vielä tarvitaan, kun alkaa olla selvää, ettei valtiovallan ole enää syytä olla tukemassa nykyistä uskontojärjestelmää, mitä siis Suomen valtio edelleen tekee.

(Tämä oli ensimmäinen bloggaus, jota en enää julkaise SK:n blogialustalla. Se poistuu kokonaan bittiavaruuteen tämän vuoden lopussa)