Kansallisomaisuudet taivaan tuuliin

Pääministerimme ilmoitti korjanneensa vihervasemmiston jälkiä hoitaessaan valtion taloutta. Aivan kuin meillä olisi ollut viime vuosina vihervassareita ja fillarikommunisteja pääministereinä. Vuodesta 2003 lähtien pääministereinä ovat olleet Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi keskustasta, sitten Jyrki Katainen ja Alexander Stubb kokoomuksesta. Valtiovarainministereinä samana aikana oli neljä demaria ja kolme kokkaria. Neljäs nyt parhaillaan. Yhtäkään vasemmistoliittolaista tai vihreää ei ollut. Mielenkiintoista, että pääministeri käytti oikeisto- ja kansallishenkisten lanseeraamaa ”vihervasemmistolaiset” -käsitettä. Lienee ollut Jussi Halla-aho sen ensimmäinen käyttäjä.

Mutta oli sitten hallituksessa keitä tahansa, yhtä karkeita virheitä ja leväperäisyyksiä nämä harrastavat. Viimeisten yli neljännesvuosisadan aikana valtion omaisuutta on myyty ja hassattu tolkuton määrä. Pääministereinä demarit, keskustalaiset ja kokoomuslaiset, kuten myös valtion omistajaohjausministereinä. Samalla valtionvelkaa on otettu yhtä tolkuttomasti. Vuosina 1987 - 2015 valtionvelkaa muuten ovat sitten lisänneet eniten kokkarit, sitten RKP, sitten kolmantena ja neljäntenä krisut ja kepulit, molemmat lähes yhtä paljon. Vihreät, demarit ja vassarit tulevat jo jonkun matkan päässä perässä.

Valtion yhtiö Sonera, entinen Posti-Tele, osti vuonna 2000 Saksasta ilmaa yli 4 miljardilla eurolla. Saksa huutokauppasi Umts-toimilupia. Päätohelona tässä järjettömyydessä oli varatoimitusjohtaja Kaj-Erik Relander, jota kehuttiin ”Suomen rohkeimpana miehenä”. Ruotsin Telia ei lähtenyt tähän hullutukseen. Niinpä Telia sulauttikin pian entisen valtionyhtiö Soneran itseensä. Enää ei ole Sonera -nimeäkään olemassa. Valtio-omistaja ei suinkaan pistänyt Relanderia pellolle, vaan tämä ylennettiin toimitusjohtajaksi. Palkka tittelin mukainen. Valtion omistajaohjausministerinä oli Sinikka Mönkäre, demari. Valtiovarainministerinä oli Sauli Niinistö (kok).

Ennen ilmakauppoja hallitus esitti eduskunnalle 3,1 miljardin markan pumppaamista Soneraan. Toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes, vassari, kehtasi arvostella sitä. Hänestä se ei olisi jäänyt ainutkertaiseksi ja että tuo rahan pumppaus ei olisi riittänyt pitämään Soneraa hengissä. Kaikki moittivat ja kysyivät tältä, mitä ihmettä hän tarkoitti, kun esitti hallituksen linjasta poikkeavaa puhetta. Pääministeri Paavo Lipponen vaati Siimeksen olevan hiljaa Sonerasta. Talousvaliokunnan pj, Leena Luhtanen (sd) haukkui Siimeksen ”irtopisteiden vastuuttomasta keräämisestä”. Keskustan ryhmänjohtaja Mauri Pekkarinen piti Siimeksen puheenvuoroa uskomattomana. Eipä enää myöhemmin ole muistellut tätä. (lähde: Erkki Ahon blogi Sonera - saksalaista ilmaa 4,3 miljardilla)

Kun Sonera oli menetetty Ruotsille, oli hankittava huoltovarmuuden kannalta tärkeä teleyhtiö. Niinpä valtio osti eräältä pelurilta Elisan osakkeita (Eläke-Varma bulvaanina). Silloin valtion omistajaohjausministerinä oli Jyri Häkämies, kok. Hän perusteli kauppaa siis huoltovarmuudella, jonka valtio oli siis menettänyt demari-kokkari -vetoisen hallituksen leväperäisyydellä. Näissä toimissa, missä kokoomuslaiset ja keskustalaiset ja demarit olivat vaikuttaja-asemissa, valtio menetti miljarditolkulla rahaa.

Fortum muodostettiin v. 1998, kun valtio-omistaja päätti yhdistää hyvin menestyneen Imatran Voiman ja huonosti kitkutelleen Nesteen. Pääministerinä tuolloin oli demari Paavo Lipponen, joka toimissaan oli oikeistolaisempi kuin kukaan kokoomuslainen pääministeri konsanaan. Vaikka Lipponen kuvitteli olevansa omnipotentti talousosaaja, ei hommassa ei ollut yhtään mitään havaittavaa järkeä, mutta kun kaikkea piti virtaviivaistaa. Se oli trendi. Sekoilu päättyi kuuden vuoden jälkeen, kun Neste erotettiin taas omaksi firmakseen.

Fortum jatkoi, eikä sekään onnekkaasti. Valtio-omistaja päätti myydä sähköverkon pois. Mutta sekoiluvaiheessa Fortumin johtajat ja hallintoneuvosto sorvasivat ennennäkemättömän röyhkeän optioryöväyksen. Sen siunasi hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta: pääministeri Matti Vanhanen (kesk), omistajaohjausministeri Mauri Pekkarinen (kesk) ja muita ministereitä demareista ja RKP:sta. 350 Fortumin johtajaa sai yhteensä 400 miljoonaa optioina ja tulospalkkioina. Yhteisistä varoista. Tulokseen pomojen tekemiset ja tekemättömyydet eivät kyllä vaikuttaneet sitä eikä tätä. EU:n päästökaupan alkaminen tuolloin nosti sähkön hintaa ja sai Fortumin tuloksen ylös. Muistaakseni myös sateiset kesät ja kuivat kesät nostivat aina sähkön hintaa.

Kokoomuslaiset pääministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori puolustivat sittemmin sitä Fortumin sähköverkon myyntiä ”hyvänä ratkaisuna, joka ei riskeeraa Suomen huoltovarmuutta”. Ja edelleen ”kauppa ei myöskään nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti”. Miten kävi? Caruna sai halvalla hyvää. Se alkoi nostaa hintoja. Heti. Ja kun rajuinta hinnankorotusta ei kehdannut tehdä, tuli valtiovalta sopivasti apuun. Piti kaivaa ilmajohdot maahan. Ja taas siirtohintoja tullaan nostamaan. Parhaimmillaan 30%:lla. Caruna kierrättää voittonsa Alankomaiden kautta. Se on järjestellyt hienon miljardien lainaketjun, jolloin ei tarvitse maksaa yhteisöveroja Suomeen. Tyhmä se on joka veroja maksaa.

Kun Suomen pankki otti pankkikriisin aikoihin Skopin haltuunsa, sai se myös kunnon lohkon Nokiasta. Tuolloin Nokia oli vielä maailmalla never heard -yhtiö. Toiset piti Nokian osakkeet. Toiset eivät. Suomen pankki ei. Suomen pankin johtokunta ohjeisti myymään osakkeet heti, kun ne ylittävät tasearvon. Ja niin tapahtui. Sittemmin niiden arvo 200-kertaistui 14 miljardiin euroon. Sillä olisi hoideltu pankkikriisi, joka maksoi veronmaksajille 10 miljardia euroa. Päätöksen tekijöinä olivat pankinjohtajat Harri Holkeri (kok), Esko Ollila (kesk), Kalevi Sorsa (sd) ja pankkiammattilainen Matti Vanhanen (kesk.), joka pätevöityi sittemmin pääministeriksi, sekä johtokunnan puheenjohtaja Sirkka Hämäläinen. Turha mainita, että nämä kaikki ovat edelleen hyvin palkattuja tai eläköitettyjä. Tietty kukaan ei tiennyt, mitä Nokiasta oli tuleva. Mutta osakkeet olisi voinut pitää, koska Suomen Pankilta ei raha olisi loppunut. Sillähän oli lupa painaa rahaa. Nykyisin se tekee sitä bitteinä. Pääministerinä tuolloin oli talousnero Esko Aho (kesk).

Vuonna 2000 valtionyhtiö Stora-Enso päätti vuonna suuressa viisaudessaan ja valtio-ohjauksen olemattomuudessa ostaa USA:sta Consolidated Papers -yhtiön. Johtajat tuumivat, että vain suuret pärjäävät ja teknologian kehittyessä paperin tarve vain kasvaa. Ei kasvanut. Paperin hintakin romahti. Tehdas maksoi kaikkiaan pitkälti yli neljä miljardia euroissa. Se myytiin pian pois. Tappioita tuli 2 – 2,7 miljardia euroa laskutavasta riippuen. Pääjohtaja Jukka Härmälä sai lähteä muutama vuosi sen jälkeen, mutta bonuksia sateli ja kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkejärjestelyt olivat itsestäänselvyys.

Onhan näitä esimerkkejä roppakaupalla. Hallituksemme ovat myyneet valtion omaisuutta Esko Ahon pääministeriydestä lähtien 2015 saakka yhteensä 17,5 miljardilla eurolla, eikä loppua toistaiseksi näy. Hyvät yhtiöt on myyty halvalla ja maksettu niillä lainoja, jotka eivät kuitenkaan ole muuta kuin lisääntyneet. Jos niitä yhtiöitä ei olisi myyty, ei olisi se lainantarvekaan sanottava. Ne nimittäin toivat valtio kassaan lujasti rahaa. Ylen aikoinaan rakentama maanpäällinen verkko, myöhemmin Digitaksi yhtiöity, toi valtiolle runsaasti rahaa. Nyt Yle maksaa ulkomaisille sijoittajille runsaasti rahaa, kun oli ”keskityttavä ydintoimintaan”. Typeryys valtion omaisuuden hoidossa on ehtymätön luonnonvara.

----

”Yritän puhua niin totta kuin osaan”, totesi aikoinaan lyhytaikainen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk) jäätyään kiinni luvattomasta ulkoministeriön papereiden itselleen faksailuttamisesta. Nykyinen pääministerimme totesi viime vuoden alussa toimistaan: "Olen toiminut niin oikein kuin osaan. Sillä tavalla omatunto on näiden osalta puhdas". Usein tuntuu, että hänkin yrittää puhua niin totta kuin osaa. Eikä se osaaminen siinäkään ole kovin kummoista. Kyllä hän nähtävästi sorvata osaa. Sotenuijia ainakin.

(Lähteet: Markku Kuisma ja Pekka Seppänen: Suomen pahimmat bisnesmokat, IS, IL, Wikipedia)