Kissatkin sitten piti luoda

17-vuotiaan kattimme, Miisun, huhtikuinen iltahaukotus. Tämä lienee monille 

luontokappaleille viimeinen näky tässä maailmassa.

(Kesäuusintana teksti Kotimaa 24 -blogistolla 30.6.2012 julkaisemastani bloggauksesta lievästi tuunattuna.)

Kissa käveli vastaan jotain suussaan roikottaen. Ärsytti. Oliko se taas saanut kiinni linnun? Ei. Se oli orava. Se oli vielä elossa, mutta nähtävästi jo siinä kunnossa, ettei siitä eläjäksi enää olisi ollut. Katselin kissan touhuja hetken. Tuli mieleen, että en juuri mitään tuntenut. Vähän harmitti kyllä, koska pidän oravista. Kun näen kissan tappaneen hiiren tai rotan, olen vain pelkästään tyytyväinen. Mutta orava ja rotta ovat luonnon näkökulmasta suunnilleen samankaltaisia. Niillä on täsmälleen samat tarpeet ja täsmälleen samanlainen suhde ympäristöönsä. Mutta ihmisen näkökulmasta ne ovat tyystin erilaiset. Orava edustaa meille positiivisia arvoja, se on virkeä, leikkisä ja ahkera ruoan hamstraaja. Rotta taas vähän kaikkea sitä, mikä vain voi vastenmielistä olla. Joskus joku voi sanoa jostakin vastenmielisestä henkilöstä, että se on rottamainen, rotannaamainen. Silti, rotta on hyvin evoluutiossa kehittynyt, se on suhteellisen älykäs ja se sopeutuu lähes mihin elinympäristöön tahansa. Pohjolan talveen se ei juuri ole sopeutunut. Jos toisin olisi, niitä olisi typerryttävän paljon joka puolella.

Kissa on peto. Se on ehdoton lihansyöjä ja siksi sillä on vaisto tappaa. Se tappaa, jos tilaisuuden saa vaikka ruokakupilta juuri noustuaan. Kissa on varsin vahingollinen ympäristölle missä se elää. Se on taitava saalistaja ja sen kynsiin joutuu paljon lintuja ja oravia. Tosin se pitää myös harmillisten pikkujyrsijöiden määrän jossain rotissa. Monet inhoavat kissoja juuri niiden käsitetyn ympäristöterrorin vuoksi. Kumpihan silti mahtaa olla luonnolle vahingollisempi, kissa vai orava, joka se taas on melkoinen pikkulintujen pesillä käyvä munarosvo?

Monilla on kissaan ambivalentti suhde. Toisessa vaakakupissa painaa se, että kissa on aivan vastustamattoman viehkeä, pehmeä, kaunis. Sen selvästi opportunistisen käyttäytymisenkin sietää, kun se piru on niin sulokas, pehmeä, silittämään yllyttävä ja sen kehräys niin hemmetin mukavaa. Kissa vastaa kevyesti jotain kallista terapiaa. Mutta sitten se on se säälimätön, saaliillaan leikittelevä peto. Se todellakin siis leikkii kissa ja hiiri –leikkiä. Se voi jatkaa sitä pitkiä toveja. Jos se saa kiinni linnun, ei se sen kanssa pitkään neuvottele, koska tietää linnun helposti voivan lentää tiehensä. Kissalla on yllättävän pitkä muisti. Jos kissan saa nostettua pois jonkun päästäisen kanssa elämän ja kuoleman pelin pelaamisesta ja vie sen sisätiloihin, antaa olla siellä riittävän kauan, se ulos päästyään painaa saman tien tutkimaan paikkaa, olisiko leikkikaveri vielä siellä.

Ihan aikuisten oikeasti monet pitävät kissaa julmana. Mutta se on sitä eläinten inhimillistämistä, joka sisältää aina harhan. Ei kissa julma ole, ei se tiedä, mitä julmuus on. Se leikkii saalillaan siksi, että se on sille luontaista käyttäytymistä. Kissalle on luonnonvalinnassa kehittynyt tiettyä älykkyyttä. Ja kun älykkyyttä on kehittynyt, tarvitaan virikkeitä. Kissa tutkii ajankulukseen ympäristöään ja etsii myös virikkeitä. Olen nähnyt kissan leikkivän itsekseen risuilla, kävyillä tms. Eipä tarvitse ihmetellä sen kissa ja hiiri -leikkiä. Kissa on sen verran älykäs, että tietää milloin on vahvoilla. Aivan kuin ihminen. Monet tekevät sitä samaa; kissa ja hiiri -leikkiä lähimmäisten tunteilla, mutta voivat seuraavassa tilanteessa kauhistella kissan hiirellä leikittelyä.

Jotkut inhoavat kissoja siksi, etteivät ne kuulu Suomen luontoon. No, ei kuulu fasaanitkaan, kauriit, nykyiset majavat, lupiinit, jättiputket jne. Näitä Suomen luontoon alun perin kuulumattomia lajeja on lukuisa määrä sellaisia, jotka on tuotu tai tulleet Suomeen paljon kissan jälkeen. Niin, kuuluko kissa Suomen luontoon? Voi saman tien kysyä, kuinka paljon ihmisen kuuluminen Suomen luontoon on luonnollisempaa? Ja kumpi itse asiassa luontoa enemmän tuhoaa?

Olin jo kysyä, että miksi ihmeessä kissa piti luoda, mutta muistinkin että kissa on todistettavasti tunnettu omana lajinaan jo 9500 vuotta sitten, mutta maailma on taas tiettävästi vain 6000 vuotta vanha, joten kysymys täytyykin asetella jotenkin toisin. Mutta en osaa, kun tuli esitettyä paradoksi, jonka kai kristityt uskovat osaavat paremmin selittää.

Mark Twain totesi joskus: ”Jos ihminen ja kissa risteytettäisiin, ihmisestä tulisi parempi mutta kissasta huonompi”. Laittamattomasti sanottu, mutta enpä tiedä. Jos on lukenut Mark Twainin tuotantoa, mitä itse diggaan, voi hyvin ymmärtää tuon, hmm, ehkä hieman nihilistisen lauseen. Mutta miten teoreettisesti mahtaisi meidän ruukkurouvan ja minun kohdalla käydä? Ainakin me kumpikin olemme hyviä haukottelemaan. Muusta risteytyksen lopputulemasta ja sen positiivisuudesta en menisi oikein mitään sanomaan. Tai ainakin jotain. Lopputulos olisi ainakin yhtä laiska kuin minä tiedän olevani.